Finnpark: mediaviestintä liiketoimintaa tukemaan

Finnpark on Tampereen kaupungin omistama konserni, jonka keskeisinä liiketoiminta-alueina on pysäköintipalvelut, älykkäät liikenneratkaisut ja kiinteistöliiketoimintaa. Finnpark Pysäköinti Oy suunnittelee ja tuottaa älykkäitä ja liikkumista helpottavia pysäköinnin palveluita. Yhtiö operoi yli 30 kohdetta ja 20 000 pysäköintipaikkaa ympäri Suomen.
Tarve
Finnpark tekee monipuolisesti brändivetoista markkinointiviestintää, jolla vahvistetaan yhtiön tunnettuutta ja pysäköinnin vetovoimaisuutta. Yhtiö on tehnyt suhteessa vähemmän ja epäsäännöllisemmin mediaviestintää.
Finnparkin yhtenä tavoitteena on mahdollistaa keskeinen ja helposti saavutettava hallipysäköinti Tampereella. Tätä tavoitetta lähdettiin tukemaan säännöllisellä mediaviestinnällä.
Mitä tehtiin
Mediaviestinnän tavoitteena on nostaa esille halli- ja lyhytaikaisen pysäköinnin mahdollisuuksia ja saavutettavuutta sekä niiden tärkeää roolia keskusta-alueen elinvoimaisuuden vahvistamisessa.
Ennen mediaviestinnän toimenpiteiden käynnistämistä tehtiin selkeä mediaviestintäsuunnitelma, joka tukee Finnparkin strategisia tavoitteita.
Miten Darling auttoi ja tulokset
Darling toimii Finnparkin kumppanina mediaviestinnän suunnittelussa ja toteutuksessa. Autamme muun muassa:
- Finnparkin markkinointiviestintätiimin ja johdon konsultointi ja sparraus
- Mediaviestinnän työpajan suunnittelu ja fasilitointi
- Mediaviestintäsuunnitelman työstö, sisältäen tavoitteet ja mittarit, kärki- ja tukiviestit sekä kuukausikohtaisen toimenpidesuunnitelman
- Jatkuva mediaviestinnän yhteistyö, joka sisältää esimerkiksi tiedotteita, juttupitchauksia ja natiiviartikkeleja
- Mediaseuranta, viestinnän mittaaminen ja tulosten raportointi
Systemaattisen tekemisen kautta mediaviestinnän mahdollisuudet on saatu tuotua osaksi Finnparkin markkinointia ja muuta viestintää. Useammat kärjet ja tulokulmat varmistavat, että viestintä tukee pysäköinnin saavutettavuutta ja myös osaltaan Tampereen keskusta-alueen elinvoimaisuutta. Mediaviestinnän tulokulmat ovat kiinnostaneet mediaa, ja toimenpiteiden pohjalta on saatu ensimmäisiä läpimenoja vuoden 2025 aikana.
Lisää töitämme

