Funidata: asiantuntijapuheenvuoron sparraus ja whitepaperin työstö

Funidata on vuonna 2016 perustettu ohjelmistotalo, joka rakentaa sujuvampaa opiskelua teknologian avulla. Yhtiön omistaa kahdeksan suomalaista yliopistoa ja korkeakoulua. Funidata on yksi Suomen nopeimmin kasvaneista teknologiayrityksistä.
Tarve
Funidatan asiantuntijat ja johtoryhmä osallistuivat kansainväliseen seminaariin, jossa he pitivät keynote-puheenvuoron. Keynote-puheenvuorossa haluttiin kertoa Funidatasta yhtiönä, sen poikkeuksellisesta ja tiiviistä yhteistyöstä yliopistojen kanssa sekä yhtiön kehittämästä Sisusta – SaaS-palveluna toimitettavasta toimintajärjestelmästä.
Mitä tehtiin
Keynote-puheenvuoroon kaivattiin vaikuttavuutta, viestinnällistä selkeyttä, vahvaa rakennetta sekä selkeitä kärkiviestejä, joiden pohjalta voitiin lähteä työstämään myös whitepaperia. Darlingin konsultit sparrasivat Funidatan johtoryhmää ja toimivat pallotteluseinänä, minkä pohjalta työstettiin sekä keynote-puheenvuoro ja esitysmateriaali sekä laajempaa viestintää ja markkinointia varten whitepaper.
Miten Darling auttoi
- Johtoryhmän jäsenten ja asiantuntijoiden sparraus
- Puheenvuoron kärkiviestien, teemojen kirkastaminen ja auki kirjoittaminen
- Puheenvuoron esitysmateriaalin rakenne, sisällön kirjoittaminen ja esityksen kasaaminen
- Esiintymisen ja puheenvuoron sparraus
- Whitepaperin kirjoittaminen puheenvuoron ja esitysmateriaalin pohjalta
Lisää töitämme
